30.1.2017

Koukkuvieroituksessa

Itku pitkästä ilosta eli ahneella on kakkanen loppu. Vai miten sitä sanotaan. 
Kuukausia kestänyt virkkausmaniani sai arvoisensa päätöksen, kun sain lopulta tenniskyynärpään eli tässä tapauksessa virkkauskyynärpään. Ei saisi enää jatkaa jos jo sattuu, sitten käy näin. Älkää te olko yhtä hönöjä kuin minä. 

Olen ollut nyt muutaman viikon koukkuvieroituksessa ja täytyy sanoa, että vaikeaa on ollut. Ei kannattaisi jättää kaikkia ihania lankakeriä ja keskeneräisiä töitä näköselle olohuoneen sohvan viereen. Siinä ne koukut lankoineen tuijottaa sinua ja melkein kuin huutaa "virkkaa mua, virkkaa!". Pari päivää sitten koitin onneani ja virkkasin vähän, ihan vähän vain. Sieltä se kipu vielä löytyi, vaikka pahin vaihe on jo ohi. Vielä pitäisi malttaa.

Virkkauskyynärpää häiritseekin sitten ihan koko elämää, kun sellaisen saa itselleen aikaiseksi. Muun muassa hiiren käyttö oli opeteltava uudelleen vasurilla. Se vasta hankalaa oli. "Onneksi" olen telonut käteni vastaavasti muutaman kerran aikaisemminkin, joten ihan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä. 

No nyt kun virkkaus on kielletty, niin mitä tehdään sillä ajalla jonka siihen on tähän asti tupannut käyttää? 

Tekisi mieli lähteä pelaamaan sulkapalloa... ai niin, ei se käy. 
Tai kirjoittaa blogia pitkästä aikaa... ai niin, eihän sekään käy. 
Mitä jos leipoisi jotain tai askartelisi vaikka kortteja ensi jouluksi... ei ei...

Sitä ei siis tekevä ihminen pysty tekemään sitten yhtään mitään ilman oikeaa kättä! 
Siksi olenkin nyt viimeaikoina vain kävellyt. Lähinnä sisällä, joululahjaksi saamallani kävelymatolla. Ulkonakin voisi kävellä, mutta tähän aikaan vuodesta siellä on super liukasta, eikä huvittaisi teloa enempää raajoja, päästä puhumattakaan. 

Kävelymatto on muuten hieno peli. Kävely taas... on tekevälle ihmiselle pidemmän päälle tylsää. Kuntolaite täytyy siispä virittää keskelle olohuonetta TV:n eteen ja katsella samalla HBO:n sarjoja. Kaikki menee hyvin kunnes... kunnes sarjassa tulee jännittävä kohta. - Kyllä, niinkin voi käydä, nimittäin unohdat kävellä!

Onneksi kävelymatossa on turvapiuha. Se pysäyttää hihnan kun ajaudut liian taakse. Turvapiuha pitäisi vain etukäteen muistaa lyhentää sopivan mittaiseksi. 
Tiedän nyt nimittäin kokemuksesta, että ko piuha ei paljon lämmitä jos se pysyy kivasti paikoillaan, kävelijän kuperkeikasta huolimatta.

Hauskaa ja turvallista maanantaita sinulle.

-Sanna-