13.7.2014

Kaunis Kumpula

Kesäloma on alkanut ja melkein joka päivä ollaan vierailtu jossain uudessa paikassa. Kaupungistakin löytyy entuudestaan tuntemattomia paikkoja kun lähtee tutustumaan tarjontaan.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on niin lähellä, mutta nyt kävimme siellä kuitenkin ihan ensimmäistä kertaa.


Otin tietenkin kameran mukaan, kuten aina. Kumpulan puutarha olikin täynnä kauniita kuvakulmia. Yhteensä kuvia tuli räpsittyä reilut 70, esittelen tässä niistä muutaman.

Yllä oleva kuva purosta ja kaarisillasta on mielestäni kaikkein kaunein kuva. Veden väri vaihtuu mustasta jäänsiniseen. Kirkkaan vihreä nurmi näyttää myös hyvältä tummien puiden rinnalla. Maisema on kuin sadusta.


Puutarhasta löytyi myös toinen silta. 


Tämä puiden latvojen katveessa kulkeva nurmikkopolku oli myös kaunis. Kuparin värinen tuohituomi on minulle uusi tuttavuus.


Suosittelen vierailua Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa kaikille jotka pitävät kauniista maisemista, kasveista, kukista, puista ja pensaista. Kamera kannattaa varmasti ottaa mukaan (mutta muistakaa ensin tutustua paikan valokuvausohjeistukseen). Pääsymaksu on viitisen euroa ja kierreltävää riittää helposti pariksi tunniksi.

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti