9.7.2015

Pionivallankumous

Meidän puutarhan ensimmäinen kiinanpioni teki viime kesänä viisi kukkaa. Sitä edeltävinä vuosina yhden tai kaksi. Tänä vuonna pionimme yllätti ja pukkasi varsiinsa mahdottomat yli 50 nuppua. Ensimmäiset muhkeat kukat aukesivat toissapäivänä. Nyt puutarhassa leijuu hienostunut pionin tuoksu ja puutarhurilla kiiltelee silmissä jo pionipenkin laajennus. Niin siinä taitaa käydä, kun perenna palkitsee kukkaloistollaan monen vuoden hoivan jälkeen. Puutarhuri menettää sydämensä, tällä kertaa pionille.



Seuraa paljastus; nimittäin pihamaallemme on tämän kesän aikana ilmestynyt neljä uutta ja erilaista kiinanpionia, tämän ensimmäisen kukkean pionin houkuttelemana. Nyt puutarhastamme löytyy valkoisia, vaaleanpunaisia ja pinkkejä pioneita. Kerrattuja ja muhkeita kaikki, sitten aikanaan kun kasvavat. 

Öhöm... nyt kun pääsin puutarhatunnustusten makuun, paljastettakoon vielä sekin, että ostin tänään yhden pionin lisää! Hih. Etupihalle, aivan verannan tuntumaan siirtyi tänään asumaan vaaleanpunainen puuvartinen pensaspioni. 

Haluan uskoa, että pionien määrällä ei ole kattoa ja niin se tosiaan taitaa olla. TV:n puutarhaohjelmia katsellessa voi todeta, että omat kukkahurahdukseni ovat vielä aikalailla lasten kengissä. Totaalinen hurahtaminen yhteen tai kahteen kukkalajikkeeseen on kuitenkin jo lähellä. Huomaan, että neljän hyvin aktiivisen puutarhavuoden jälkeen, pihalle on ilmestynyt erityisen paljon erilaisia liljoja, kuunliljoja ja tietenkin pioneita.



-Raasu-

2 kommenttia:

  1. Voi, nämä on kuule juuri niitä kukkia, joiden kanssa "hurahtaa". Ensin uskoo, että yksi on ihan fine ja pian niitä hiippailee pihaan yksi jos toinenkin. Vuosi vuodelta kukoistukset kaunistuu ja runsautta tulee samaan tahtiin.

    Jos oikein haluaa ruokkia pionirakkautta - suuntaa tänne, jossa minä kylästin: http://oliaika.blogspot.fi/2015/06/kylassa-pionien-kodissa.html

    VastaaPoista