17.7.2015

Terveisiä Kööpenhaminasta

Kesäloman kolmas viikko meneillään ja päätimme mieheni kanssa nousta sinivalkoisille siiville ja pyörähtää shoppailureissulla Kööpenhaminassa. Ensimmäinen kertani Tanskassa ja se oli rakkautta ensi vierailulla. Ihana kaupunki, ihanaa designia pullollaan. Tein vain sen virheen, että lähdin matkaan pienemmän matkalaukun kanssa. Shoppailua rajoitti siis lentokenttien turvasäädökset ja matkalaukun koko. Jotain pientä sisustuskivaa lähti matkalta kuitenkin mukaan, kertoilen niistä vähän myöhemmin. Tässä vähän kuvia nähtävyyksistä joissa Kööpenhaminassa vierailimme. Koruharakkana olin heti ensimmäisenä matkapäivänä tiirailemassa kruununjalokiviä Rosenborgin linnassa sekä puutarhaintoilijana Kööpenhaminan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Botanical Gardenissa.

Rosenborgin linna

Rosenborgin linna sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Linnassa on kaksi näyttelyä, itse linna sekä linnan kellarissa sijaitseva kruununaarteita esittelevä näyttely. Näyttelyiden yhteishinta on 90 kruunua eli noin 12 euroa. Vinkkinä kävijälle; isot laukut ja reput kannattaa jättää hotellille tai laittaa talteen lippuaulan lukollisiin lokerikkoihin, sillä niitä ei saa viedä sisälle linnaan. Linnan puisto on myös nähtävyys itsessään ja sillä onkin sitten kokoa ja näköä.






Botanical Garden

Botanical Garden sijaitsee myös aivan Kööpenhaminan ytimessä, Rosenborgin linnan vieressä. Puutarhan valtavan kokoiseen kasvihuoneeseen on vapaapääsy, kuten koko puistoon. Puutarha on niin iso, että sen läpikäymiseen on hyvä varata useampia tunteja ja hyvät kävelykengät. Todella kaunis paikka. 





Kuten kuvistakin näkyy, Kööpenhaminassa oli matkamme aikana todella kaunis keli. Lämpöasteita ei ollut paljon (18 astetta varjossa), mutta auringonpaistetta kylläkin. 

Eilen illalla Suomeen palatessamme vastassa oli kaatosade ja tänä aamuna ukkonen. Säästä viis, on ihana olla matkoilla uusissa maissa, mutta kyllä se on mahdottoman ihanaa myös palata aina omaan kotiin.

Lisää matkakuvia seuraavissa postauksissa.

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti