Ehostimme alkuvuodesta (2014) kylpyhuonettamme kevyin remppatoimenpitein. Tavoitteena oli loitontaa väistämättömänä vielä eteen tulevaa kylpyhuoneen täysremonttia. Käytimme ehostukseen monenlaista pakkelia ja maalia. Kaakelimaalia, saumamaalia ja paneelikattomaalia. Rempan vaiheista kannattaa lukea aikaisemmista postauksistani, joihin laitoin linkit kirjoituksen alle.
Nooh, miltä kylpyhuoneemme näyttää nyt vajaan vuoden jälkeen ehostustoimenpiteistä? Onko erilaisilla maaleilla ostettu lykkäystä kalliille täysremontille?
Vastaus ei ole yksinkertainen. Pikemminkin; on ja ei ole.
Maalien kestävyys näyttäisi muodostuneen niiden suurimmaksi haasteeksi.
Ronsealin beigen värinen kaakelimaali on pysynyt ihan hyvin seinällä. Siis niissä kohdissa mihin ei ole kohdistunut minkäänlaista rasitusta. Maalipintaan tulee kuitenkin helposti vekkejä ja jälkiä jos siihen osuu jollain kovapintaisella esineellä, kuten esimerkiksi mopin varrella. Meidän boordikaakelissa on kohokuvio. Kohokuvioiden päältä maali lähtee erityisen helposti jos siihen osuu jokin. Kylppärimme kaakelimaalipinta on melko vähäinen, joten sen laajempaa kokemusta sen pysyvyydestä ei ole. Rehellisyyden nimissä ja tällä kokemuksella, en lähtisi maalaamaan koko kylpyhuoneen seiniä kaakelimaalilla. Mielestäni pinnasta ei tule tarpeeksi siisti ja kestävä.
Saumamaaleja meillä oli käytössä useampia merkkejä. Kolmeä merkkiä jos tarkkoja ollaan (Ronsealin Group pen, Saumafix ja Ceresit Frische Fuge). Saumamaalien kestävyys näyttäisi olevan kiinni siitä mihin kohtaan kylpyhuonetta sitä käyttää. Maali pysyy hyvin ja näyttää siistiltä seinillä johon ei kohdistu paljon vesiroiskeita. Suihkunurkkauksen seinät taas alkavat näyttämään jo nyt saumojen kohdalta erittäin epäsiisteiltä. Maali tummuu ja hilseilee pois. Suihkun osalta saumat pysyivät siisteinä siis vain n. puoli vuotta.
Kylpyhuoneen normaalilla paneelikattomaalilla maalattu katto näyttää edelleen oikein hyvältä. Maali ei varsinaisesti ollut tarkoitettu kosteisiin tiloihin, mutta hyvin se näyttää kestäneen kosteuden ja vesihöyryt.
Yhteenvetona voisi sanoa, että kylpyhuoneisiin tarkoitetut kaakelimaalit sekä saumamaalit ovat todella tarkoitettu kosmeettisiin pieniin korjaustöihin. Ainakin nämä mitä me kokeilimme. Kestävää jälkeä niillä ei päivittäin kovassa käytössä olevaan kosteaan tilaan saa. Suhkuttoman vessan maaleilla pystyy varmasti ehostamaan pitkäksikin aikaa. Maaleista kannattaa kuitenkin muistaa se, että ne eivät kestä kuivuneinakaan rajua hankausta, joten kylppärin tai vessan viikko- tai kuukausisiivous kannattaa tehdä hellin ottein ja hellin puhdistusainein.
Kuten sanottua, meidän kylpyhuoneemme täysvaltainen remontti on väistämätön eli se on joka tapauksessa tehtävä lähivuosina. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ehostustoimenpiteemme lykkäsivät remonttitarvetta kosmeettisesti ainoastaan vuoden verran. Toivoin pidempää aikaa, mutta oppia ikä kaikki.
Mielenkiinnolla kuulisin muiden kokemuksia vastaavien aineiden käytöstä. Onko teillä ehkä vähän positiivisempia kokemuksia kaakeli- ja saumamaaleista? Laittakaahan rohkeasti kommenttia.
-Raasu-
Kiitos! Tästä oli suuri apu. Olen nimittäin miettinyt juuri tuota kaakelin maalausta ja sen kestävyyttä.
VastaaPoistaParas vaan räjäyttää koko kylppäri auki..
Kiitos kylpyhuoneen remonttipostauksista. Samanlaisessa tilanteessa tällä painiskellaan: alkaakko remontti vai tehdäkkö kosmeettinen korjaus. Siltä pohjalta blogiisi eksyinkin. Kerran olen maalannut keittiön työpöytien ja kaapien välitilan kaakelit kaakelimaalilla, jotka ei kestäneet edes sitä pientä kulutusta. Nyt oli mietteissä kylpyhuoneen saumojen maalaus, mutta kertomuksesi perusteella lienee viisainta unohtaa. - Mari
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. On tosi harmi, ettei kaakelimaalit ole kestävämpiä kuin ovat, niille olisi paljon kysyntää. Itse tosiaan päädyttiin siihen, että kunnon kylppäriremppa on tehtävä jo aika pian. Kulunut kaakelimaalipinta on ehkä vielä epäsiistimpi näky kuin jos olisimme jättäneet kokonaan maalaamatta ja pitäneet kylpyhuoneen sellaisenaan varsinaiseen remonttiin asti. Joudun taas olemaan aika neksu, mutta näin se vaan on. :)
Poista