7.9.2016

Flunssaa ja virkkausta

Olen sairastellut flunssaa tässä kohta jo viikon päivät ja siksi kuluttanut aikaani kotona virkkuukoukun parissa. Virkkaaminen, mikä ihanan koukuttava harrastus. Virkkasin itselleni kolmionmuotoisen kaulahuivin, jonka meleerattu lanka pitää sisällään villaa, alpakan villaa, mohairia sekä hieman akryyliä, jotta se pysyy paremmin kasassa. Ihanan hentoista, pehmoista ja lämmintä lankaa. Nyt odottelen innolla säiden kylmenemistä, jotta saan huivin käyttöön. 


Huivin jälkeen koukuttelin neulatyynyn, jota on kaivattukin jo pidemmän aikaa. Nuppineulani kun ovat tähän asti asuneet muovipurkissa, josta niitä ei ole ollut kovinkaan helppo poimia. Nyt tämäkin asia korjaantui nopealla ja helpolla käsityöllä. Ohje on omasta päästäni. Tavoittelin lookilla tavallista pitsireunaista tyynyä. Tyyny... neulatyyny. 


Nyt vaikka olenkin saanut paranneltua flunssani voiton puolelle, olen jatkanut koukuttelua ja aloittanut uuden projektin. Virkkaan lapsen uniriepua, joka on kovasti muodissa esimerkiksi Facebookin käsityöaiheisissa ryhmissä. Jos et tiedä mikä on uniriepu, kannattaa tsekkailla googlen kuvahaulla mistä on kyse. Mielenkiintoinen työ tämäkin ja minulle ihan ensimmäinen laatuaan.


Kausittaisen kässäinnostukseni kourissa liityin tässä eräänä päivänä myös Ravelryyn, käsityöystävien vinkki- ja ohjepankkiin. Olen ehtinyt selailemaan ohjeita nyt jonkin verran ja voi veljet, että ToDo-listani on kasvanut roimasti. Ravelryssä on paljon kivoja pieniä käsityöidiksiä, joita on kiva toteuttaa vaikka TV:tä katsellessa. Osa ohjeista maksaa euron tai kaksi, suurin osa on kuitenkin ilmaisia. Suosittelen tutustumaan Ravelryyn jos et ole sivustosta aikaisemmin kuullut. Sivusto vaatii sinua rekisteröitymään, mutta se on ilmaista ja helppoa. Rekisteröitynä pääset tallentamaan kivoja ohjeita muistiin omalle tilillesi.

Toinen käsityöaiheinen sivusto josta olen viimeaikoina intoillut on Etzy. Etzy on iso käsityöläisten tori. Siellä voit ostaa tai myydä itse tehtyjä käsityöaarteitasi tai vaikka vain tiirailla ideoita omiin töihin. Jos kaipaa jotain uniikkia detaljia kodin sisustukseen, tässä on yksi hyvä paikka josta sitä etsiä.

-Sanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti