8.6.2014

Huikea mittatilausmatto! - suunnitelma

Meidän alakerran pikkuvessa on hieman hankalan muotoinen. Huone on kaiken kaikkiaan todella pieni, ahdaskin. Vessan lattiaan on todella vaikea löytää kaupasta sopivankokoista ja muotoista mattoa, joka ei lattiaan asetettuna ruttaantuisi jotakin seinää vasten. Vessan lattia sellaisenaan on taas erittäin kylmä, joten matto on välttämätön.

Kaupassa myydään pyöreitä, neliskulmaisia ja suunnikkaan muotoisia mattoja, mutta ei sellaisia jotka istuisivat meidän pikkuvessaamme. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Lueskelin nimittäin sattumalta viimeisimpää Suuri Käsityölehden numeroa ja silmiini osui täydellinen vinkki miten matto-ongelmamme ratkaistaan. Lehdessä nimittäin oli ohje ontelolangasta virkatulle pienelle matolle, joka koostui useammasta erikokoisesta ja ympyränmuotoisesta kappaleesta. Rattaat alkoivat raksuttaa samantien. Niinpä jalostin lehden ideaa ja tein oman mattosuunnitelman.


Piirtelin vessan pohjakuvan paperille mittoineen ja hahmottelin lattia-alueelle erikokoisia ympyröitä. Matto koostuisi kolmesta isommasta ympyrästä ja kuudesta pienemmästä. Isot ympyrät olisivat loivasti kaarella ja pienet ympyrät niiden liitoskohtien lomassa. Kaikki täydellisesti oikeilla paikoillaan, mittatilaustyönä.


Esittelin mattoidean äidilleni, joka on taitava ja innokas koukuttelija ja hän tarttui tuumasta toimeen. Ei aikaakaan kun hän oli jo virkannut maton suurimmat ympyrät. Valmiista ympyröistä pystyimme mittaamaan ja laskemaan minkä kokoisia pienemmät ympyrät voisivat olla. Tein matosta toisen suunnitelmapiirroksen tarkkoine halkaisijamittoineen.

 Langaksi valitsimme beigen ontelolangan, jonka sävy sopii täydellisesti vessamme muuhun värimaailmaan. Äitini on tehnyt minulle aikaisemmin samaisesta langasta kaksi perinteisen mallista mattoa, siksi lankaa löytyi häneltä valmiiksi varastosta.


Tarkka suunnitelma on nyt kasassa ja virkkauskin on jo käynnissä. Minulla on vahva tunne, että matosta tulee täydellinen! Pian nähdään.
-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti