26.4.2016

Ovi-haave toteutuu!

Kun ostimme kotitalomme viisi vuotta sitten, ihmettelimme moneen kertaan, miksi ihmeessä terassille ei ole lainkaan ovea. Melko iso terassi löytyy ja se olikin ihan kivasti länsi/lounas -puolella taloa. Ilta-aurinko paistaa kauniisti terassille ja olohuoneen ja keittiön isoista ikkunoista myös sisälle asti. Terassi on ihan talon yhteydessä, kiinni olohuoneen ja keittiön ulkoseinissä, koko talon leveydeltä. Silti, terassille on edelleen kulku vain varsinaisen ulko-oven kautta, talon toiselta laidalta. Ei ollenkaan kiva tai kätevä ratkaisu.

Ostimme talon ja päätimme samalla kertaa muutaman ihan ehdottoman remonttiprojektin. Talon ulkoasun oli vaihduttava tumman ruskeasta valkoiseen, leivinuunin olisi vaihduttava moderniin yksinkertaiseen kulmatakkaan sekä terassille olisi tultava ovi. Muuten tästä talosta ei tulisi meidän kotia.


Talon ulkopinta sai uuden värin muutama vuosi sitten. Ihan ensimmäisenä uusimme talon katon ja sitten pinnoitimme sekä maalasimme talon seinät. Takkaa meillä ei vieläkään ole, vaan leivinuuni möllöttää "takkahuoneen" nurkassa, aivan liian isona ja rumana edelleen. :) Mutta, tänä kesänä toteutuu terassinovi-projekti. Olemme tilanneet oven ja kaksi ikkunaa asennuksineen päivineen Pihlalta. Avaimet käteen. Taika tapahtuu kesäkuun alussa, sopivasti ennen kesälomaamme. En malta odottaa!

900 leveä terassinovi puhkaistaan olohuoneeseen, nykyisen leveän ikkunan vasempaan laitaan. Asennuksessa hyödynnetään vanhan ikkunan aukkoa. Seinän alaosasta puretaan ulkotiilet ja muu seinämateriaali oven kohdalta. Oven oikealle puolelle tulee iso ikkuna, jonka lasin alapinta on synkassa oven lasin kanssa. 

Julkisivun yhdenmukaisuuden vuoksi uusimme samassa yhteydessä myös keittiön ison ikkunan, johon toisin kuin olohuoneeseen tulee lasinen leveä tuuletusikkuna. Oveen ja ikkunoihin tulee myös valkoiset sälekaihtimet ja olohuoneen ikkunan ylälaitaan säädettävä korvausilmaventtiili. Ovi ja ikkunat ovat siis myös valkoisia.




Terassin oveen tulee lukko, joka on mahdollista avata vain sisäpuolelta. Lisäksi ovi varustellaan turvatapeilla ja Verisuren murtosensorilla. Oveen tulee lisäksi myös mekanismi joka pitää sitä auki ollessaan paikoillaan, niin ettei se heilu tuulen mukana edestakaisin. 

Asennukseen kuuluu myös kaikki ikkunoiden ja oven ympärille tulevat pellit ja listat, sisällä ja ulkona. Koko asennus tehdään yhtenä päivänä ja minä olen silloin tietenkin paikalla tiirailemassa, että kaikki menee hyvin.

Ennen oven ja ikkunoiden asennusta meidän on kuitenkin kutsuttava paikalle putkimies, joka poistaa olohuoneen leveän vesipatterin ja tulppaa putket kunnes on aika asentaa uusi kapeampi ja tehokkaampi patteri. Se onkin sitten oma projektinsa se.

Ajatella, että parin kuukauden kuluttua voin aamun valjetessa, ottaa jääkaapista kylmää Pepsimaxia ja tapsutella terassinovesta ulos raikkaaseen.

-Raasu-

2 kommenttia:

  1. Oi kylläpä kuulostaakin hyvälle. Näytä sitten meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jonsku, postailen varmasti kuvia tänne kun asennustyö on valmis. :)

      Poista