8.4.2016

Messupöhinää ja väärät liljat

Blogimaailmassa kirjoitetaan nyt paljon Kevätmessuista. Ne ovat parhaillaan käynnissä Messukeskuksessa, Helsingissä. Olen parhaani mukaan yrittänyt välttää lukemasta ja katsomasta kuvia muiden messuvierailusta. Haluan nähdä aivan kaiken ensimmäistä kertaa livenä, huomenna kun pääsen itse paikan päälle.

Kuva: Kevatmessut.fi

Aion ostaa messuilta kukkasipuleita, kuten tein viime vuonna. Tosin, viime vuonna ostamani liljat osoittautuivatkin heinäkuun lopulla eri värisiksi kuin millaisina ne ostin. Valitsin sipulit messukojusta jossa ne olivat esillä kuin irtokarkit. Tietenkin kävi niin, että sipulit olivat menneet koreissa sekaisin. Kaikkien ostamieni liljojen piti olla pinkkejä, tulikin kirkkaan keltaisia, rusehtavan oransseja ja vain yksi pinkki. Nooh, kyllä meidän pihaan värejä mahtuu, mutta kuitenkin, aion tänä vuonna valita sipulit tarkemmin. Mikäli se on mahdollista.

Ei kerrota kenellekään, että olen jo saattanut ostaa useamman pussillisen vaalenpunaisia liljoja pitkin alkukevättä erilaisista puutarhakaupoista. Aina mahtuu lisää!

Kuva: Viherpeukalot.fi

Pihassamme parhaillaan asustavat "vääränväriset" liljat saattavat tänä kesänä vaihtaa kukkapenkkiä. Tavoittelen siis tuuheaa ja muhkeaa liljapenkkiä, jossa olisi sekaisin pelkästään valkoisia sekä pinkkejä liljoja. Varsiainen Barbie -penkki on siis tuloillaan. Joskus vielä sellainen kukkapenkki koristaa meidän pihaa. Näin olen päättänyt.

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti