30.11.2014

Eteisen ovilistoja

En tiedä mistä tätä energiaa riittää. Aloitimme aamupäivällä eteistilan ovien listoittamisen ja sitä hommaa jatketaan yhä. Käväisimme vain välissä K-Raudassa hakemassa lisää listapuuta.


On äärettömän mukavaa päästä remontissa tähän pisteeseen, että voimme asennella listoja. Katot ja seinät alkavat olla valmiit koko alakerrassa. Lattia on vielä tekemättä, mutta senkin aika koittaa pian. Koittaahan!?! 

Koska talomme remontti etenee pikkuhiljaa, meidän oli listojenkin kohdalla valittava kiinnitysratkaisu, joka kestää muokkaukset ja muutokset. Ovi- ja lattialistat täytyy olla helposti irrotettavissa lattiaremontin ajaksi, sitten kun siihen ryhdytään. Siispä kaikki listat on kiinnitetty nauloilla liiman sijaan. Liimaus on kätevää, mutta liimattuja listoja ei sitten enää paljon liikutella. Naulanpäät piilotamme lopuksi maalitilkalla.


Listoitusta tehdessämme olemme yrittäneet vältellä jiirikulmia. Niin kauniita kuin ne onnistuessaan onkin, niitä on kuitenkin hidas tehdä. Suorat liitokset ovat siistit myös ja syntyvät vikkelästi. Kun listoissa ei ole sen monimutkaisempaa muotoprofiilia, yksinkertaisen liitoksen pystyy tekemään. Romanttiset listamuodot vaativat aina jiiriliitoksen, jotta lopputulos on siisti.

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti