8.3.2014

Juhlavaatetusta

Olemme menossa tänään ystäväpariskuntamme häihin. Häät alkavat iltapäivällä. Sitä ennen pitäisi ehtiä vielä värjäämään hiukset ja puhdistamaan hopeakorut. Kaiken muun lisäksi.

Näihin juhliin valmistautuminen on muistuttanut liian paljon Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuvaa, Suomen Oscar-ehdokasta. Huomattiin nimittäin vasta toissapäivänä, että mieheni musta puku oli jäänyt pieneksi, yhdellä koolla, mutta kuitenkin. Siispä kävimme eilen hätäostoksilla Halosella. Uudet puvunhousut ja paita. Vanha takki mahtui vielä kiinni. :)

Halosen myyjätär kertoi ja näytti meille miten Turo Tailorin housuja voi suurentaa vyötäröltä helposti itse avaamalla hieman takasaumaa. Toden totta, saumavaraa on jätetty kylliksi yhden koon suurentamiseen. Ompeluhommiin ei nyt kuitenkaan ollut aikaa, joten ostimme uudet housut.



Itselleni metsästin eilen sopivia sukkahousuja. En löytänyt, mutta se johtuu siitä, että en ymmärrä sukkahousujen päälle mitään. En tykkää yhtään käyttää sukkahousuja. Nykyään en myöskään pidä hameiden tai mekkojen käytöstä. Juhliin on naisihmisen kuitenkin pyntättävä. Kannatan naisten juhlauniformua! Yksi malli, housut ja paita. Samaan tyyliin kuin miehillä. Päästäisiin kaikki helpolla.

No joo, minun tämänkertainen juhlavaatetukseni on käsityötä. Pukusuunnittelija-äitini taidonnäyte, joka valmistui alkuviikosta. Hieno pitkähelmainen kietaisumekko Suuri käsityölehden kaavaa mukaillen. Minun mitoillani ja täydellisesti istuva. Kangaskaan ei ole ihan mitä tahansa, vaan Roberto Cavallia. Hieno käärmekuvioinen kangas Just Cavalli mallistosta, jonka löysin Eurokankaasta.

Just Cavalli


Kangas laskeutuu kauniisti ja hohtaa himmeästi valon taittaessa.

Koska ulkona on vielä pakkasta ja olen muutenkin viluinen, niin laitan mekon päälle mustan lyhythelmaisen boleron ja jalkaan vähän paksummat sukkahousut. Ne jotka onnistuin eilen löytämään. Korkokengät täytyy pakata mukaan ja vaihtaa vasta juhlapaikalla. Olenkohan muistanut kaiken...

Ihanaa naistenpäivää!

-Raasu-

1 kommentti: