25.6.2015

Easy Elegance -ruusun istutus

Ostin vanhemmilleni juhannuksen mökkiviemisiksi Easy Elegance -ruusun, lajikkeeltaan syvänpunainen Paint the Town. Todella kaunis ja runsas kukka, katso referenssiä vaikka googlen kuvahaulla. No, mehän ryhdyttiinkin sitten juhannuksena porukalla ruusun istutushommiin. Ynnäsin tänne vähän Easy Elegans ruusun istutusohjeita:



- Ruusun paikka on ehdottomasti aurinkoinen, runsasmultainen maa

- Kaivetaan kartion mallinen (alaspäin kapeneva) istutuskuoppa, jonka pitäisi olla halkaisijaltaan vähintään kolme kertaa taimiruukun kokoinen



- Tyhjän istutuskuopan pohjalle voi laittaa lannoitetta, lannoite ei saa kuitenkaan olla suorassa kosketuksessa juuriin, Easy Elegans -ruusut eivät kuitenkaan tarvitse säännöllistä lannoittamista (-> easy)

- Kuoppa täytetään mullalla, mullan sekaan voi sekoittaa vähän hiekkaa, mutta ei liikaa, ravinteet eivät pysy liian hiekkaisessa maassa



- Kuoppa multineen kastellaan huolellisesti, ruusua on ylipäätään vaikea kastella liikaa

- Ruusu istutetaan multaan niin, että taimen multapaakun yläpinta jää himpun verran syvemmälle kuin maan pinta eli ruusu asustaa mielellään ihan snadissa kuopassa



Teimme monen värisistä luonnon kivistä suojaavan reunuksen ruusun ympärille. Kivien alle laitoimme juurikankaan.


Ja pitihän ne reunuskivet vielä lopuksi pestäkin. Sitten istutus oli valmis. 

Tällä hetkellä pieni Easy Elegans -ruusu näyttää aika pieneltä kiviympyrän sisällä, mutta odottakaas vain kun ruusu pyrähtää kasvuun ja ampaisee n. metrin korkuiseksi. 



Paint the Town -ruusu kukkii koko kasvukauden (jatkuvakukintainen) ja kukkatertut tulevat peittämään koko kasvin kauttaaltaan eli kauniita hehkuvan punaisia kerrattuja kukkia pitäisi riittää koko kesän iloksi ja vuodesta toiseen.

Easy Elegans -ruusua ei tarvitse leikata. Jos haluaa, parin vuoden päästä istuttamisesta voi ruususta napsia pois ristiin meneviä tai viottuneita oksia. Kasvua voi halutessaan myös buustata leikkaamalla vanhimmista versoista pois 1/3. Siis jos haluaa.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on todella helppohoitoinen ruusu. Istuttamisen jälkeen ei oikeastaan tarvitse muistaa tehdä muuta kuin kastella, jos kesällä on oikein kuivia jaksoja. Sitäkään ei tarvitse tehdä välttämättä enää sitten kun ruusu on ehtinyt kasvattamaan ison laajan juuristonsa.

Helppoa helppoa!

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti