Meidän viimeaikaiset sisustusostokset on "sponsoroinut" Tori.fi, jonka kautta ollaan saatu myytyä liuta vanhoja tarpeettomiksi käyneitä huonekaluja ja kodinkoneita. Tämä varastontyhjennys olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten, mutta uskaltauduin kokeilemaan Toria vasta hiljattain. Kiertoon on lähtenyt kaksi pöytää, kaksi sohvaa, televisio ja astianpesukone. Kaikki sellaisia mööpeleitä, jotka ovat palvelleet aikoinaan opiskelijaboxeissamme. Myyntivoitoilla on hankittu sitten tilalle uutta. Kuten tämä Ikean Sigurd -penkki, joka löysi paikkansa sängyn päädystä. Penkki toimii päiväpeitteen paikkana kun sänky ei ole pedattuna.
|
Sigurd -penkki, Ikea |
Kaikki tavarat Torilla ei kuitenkaan ole tehnyt kauppaansa, joita olemme sinne laittaneet myyntiin. Sisustukseen liittyviä pientavaroita ei osteta. Hyväkuntoiset huonekalut menevät kaikki ja ihan asiallisin hinnoin. Pisin myyntiaikamme on ollut 3 viikkoa, lyhyin vain kaksi päivää. Mitä enemmän ilmoitukseen laittoi tarkkaa tietoa myytävästä tavarasta, kuten mittoja, sen nopeammin kaupassa edettiin. Mahdollisista kolhuista kannattaa kertoa jo ilmoituksessa ja laittaa ehkä kuvakin niistä. Näin ostajalle ei tule mikään yllätyksenä ja kaikki ovat lopulta tyytyväisiä.
Vanhojen huonekalujen myynti on loistava tapa saada rahaa ja tilaa uusia hankintoja varten. Tori.fi on hyvä kanava siihen. Torilla ilmoittaminen on ilmaista, toisin kuin jos viesi tavarat myyntiin kirpputorille. Kirpparipöytä maksaa aina jonkin verran. Itsepalvelukirppareiden pöydät vielä enemmän. Ja jos tori-ilmoitukseen laittaa tiedon, että "ostaja noutaa", tavaroita ei tarvitse itse kuljetellakaan minnekään. Kerrassaan helppoa ja kätevää. Kun vanha kyllästyttää myyn sen ja saan rahaa uuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti