5.1.2015

Ilta Brucen ja Bestån kanssa

Meillä rauhoitutaan tänä iltana loppiaisen viettoon katselemalla Die Hard 4.0:sta ja ruuvailemalla olohuoneen Bestå-kaappeihin uusia ovia. Käväisimme nimittäin alkuillasta pikavisiitillä Ikeassa, hakemassa kaksi korkeakiilto-ovea lisää. Pian meillä on koko TV-taso yhtenäisten ovien takana. 


Aikaisemmin tason päätykaapeissa oli vitriiniovet. Toinen vitriiniovi oli digiboxia varten ja toinen sen symmetriaparina tason toisessa päässä. Vitriiniovet häiritsivät silmääni jo jonkin aikaa, nyt sain asian korjattua.


No mutta, miten digiboxi-kaukosäädin asiat toimivat nyt sitten umpioven takaa? 

Ei sitten niin mitenkään! 

Digiboxikaapin ovea täytyy pitää nyt hetki raollaan, jotta kakea voi käyttää. Ratkaisu on väliaikainen. Tekniikanihmelapsi eli rakas aviomieheni nimittäin aikoo ratkaista asian eräällä vempaimella. Kerron siitä vähän myöhemmin toisessa postauksessa, mutta jänskä härveli sen täytyy olla. Joka sisustajan pelastus mikäli se oikeasti toimii!


-Raasu-

4 kommenttia:

  1. Hei!

    Sulla on kertakaikkiaan upea olohuone! Ihana valkoisen ja tammipuun yhdistelmä! Olisin kysynyt, että miten iso tuo sinun taulut-v on? Aion ostaa olohuoneeseeni 38c korkean ja 180cm leveän bestå tv-tason, ja olen miettinyt sopisiko 48 tuumainen eli 107cm leveä tv vai näyttääköhän liian isolta? Kuitenkin ainakin toisella puolella pitäisi olla tilaa lamppu+koristekasvi asetelmalle. Sun tapauksessa tuo tv sopii tuohon kun passeli, mutta sulla on kuitenkin 5 palkkia noita beståkaappeja, kun mulle tulisi vaan 3. Mitä mieltä olet? Tv tulee seinälle...Toinen vaihtoehto on sitten 40 tuumainen eli 90cm leveä...

    VastaaPoista
  2. Moikka moi! Meidän televisio on 50 tuumainen ja leveydeltään hieman alle 120cm, mikä on yhden leveän Bestå-rungon leveys. Bestå kaappeja meillä on vierekkäin yhteensä seitsemän oven leveydeltä eli iso TV ei näytä niin isolta leveällä tasolla. Jos sinulle tulee yhteensä 180cm levyinen taso ja siihen 107cm leveä TV, tason molempiin päihin jää tyhjää tilaa n. 35cm, mikä on aika vähän jos haluat laittaa tasolle usean esineen asetelman. Pieniä tavaroita siihen toki mahtuu väljästikin ja jos TV tulee kiinni seinään, niin tason pinta jää kokonaan matalien esineiden käyttöön. Anyway, 180cm taso ja 107cm TV ovat mielestäni hyvässä kokosuhteessa toisiinsa jos arvostat kauniin sisustuksen lisäksi myös isoa kuvaa. :)

    VastaaPoista
  3. Hei ja kiitos paljon vastauksestasi. Olen miettinyt samaa, 35 cm on liian vähän molemmilla puolilla. Toisaalta yksi vaihtoehto olisi, että toisella puolella jättäisi vaan 20 cm ja toiselle jäisi sitten 53cm. Onpa hankalaa. Meillä tosin katseluetäisyys on vain 3 metriä, joten luulisi 40 tuumaisenkin riittävän. Osaatko arvioida, miten leveä teillä tuo huone on?
    Kiitos vielä ihanasta blogistasi! Sinulla on todella silmää sisustukselle kotisi perusteella!

    VastaaPoista
  4. Aivan totta, jos laitat TV:n enemmän toiseen laitaan, saat enemmän tilaa sisustusesineille. Kannattaa kokeilla erilaisia ratkaisuja, asetella tavaroita testimielessä erilaisiin komboihin. Mallaustelkkarina voi käyttää vaikka jotain sopivan kokoista pahvilevyä tai kangaspalaa. Meillä demotetaan erilaisia sisusturatkaisuja ihan yhtenään, se antaa varmuutta tehdä valintoja, vaikka se välillä tuntuukin aika hassulta touhulta. Meillä katseluetäisyys on hieman alle 4 metriä. Kiitos kauniista sanoistasi. :)

    VastaaPoista