Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet ihan kamalia. Täynnä surua, ahdistusta ja syyllisyyden tunteita. Olen pyörinyt ja hyörinyt kotona penkoen ja tonkien sen joka kolkan. Olen tyhjentänyt kaappeja ja purkkeja, olen dyykannut roskalaatikkoa ja sorkkinut vanhoja biojätepusseja eteisen lattialla muovihanskat kädessä. Olen ollut epätoivoinen.
Nimittäin, tasan kaksi viikkoa sitten huomasin kadottaneeni vihkisormukseni.
En koskaan kadota mitään... En ainakaan koruja, sillä ne kaikki merkitsevät minulle paljon ja pidän niistä hyvää huolta. Vihkisormus on koruista tärkein. Se on selvä. Nyt juuri se kaikista tärkein oli hävinnyt. Sormuksen kadottaminen tuntui uskomattoman pahalta, vaikka kyseessä onkin vain eloton tavara (shokkivaihe).
En ensin uskonut sormuksen olevan kadoksissa. Ajattelin, että olen vain epähuomiossa laittanut sen yöpöydälle tai lavuaarin reunalle, jonnekin missä en sitä yleensä säilytä. En aluksi edes etsinyt sormusta (kieltovaihe).
Pari päivää pälyilin sormusta ohimennen aina kun muistin. Kun sormusta ei alkanut näkyä, alkoi elämäni suurin etsintäoperaatio (reaktiovaihe).
Etsin aivan joka paikasta. Konttasin lattialla tarkastaen sohvan ja kaappien aluset. Tunnustelin pölynimuripussin ja kaikki muutkin roskapussit. Kävin systemaattisesti läpi joka huoneen ja joka nurkan. Sormusta ei silti löytynyt.
Olin jo siirtymässä ajatukseen, että sormus on menetetty (käsittelyvaihe). Ehkä lopullisesti (uudelleen orientoitumisen vaihe).
Tänään lauantai-iltana, sormuksen mysteeri vihdoin selvisi yhtä yllättäen kuin se alkoikin.
Olen viime aikoina virkannut Tuubi-langasta valkoisia säilytyskoreja alakerran vessaan. Sain juuri valmiiksi kolmannen ja viimeisen korin ja olin asettelemassa sitä kahden ensimmäisen viereen lavuaaritasolle. Siinä koreja mallatessani sormukseni tuli esiin ensimmäisenä valmistuneen korin alta. Siinä se olla köllötti, lavuaarin vieressä pöydällä. Olin tyhjännyt ja penkonut sormusta piilottaneen korin useamman kerran viimeisen kahden viikon aikana. Olin ollut monta kertaa jo niin lähellä!
Nyt sormus on sormessa, siinä missä sen kuuluukin olla. Enkä sitä hevillä enää sormestani riisu.
Tämä kriisi on selätetty, mutta pieni arpi siitä jäi.
Tämä kriisi on selätetty, mutta pieni arpi siitä jäi.
-Raasu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti