24.2.2016

Lomalta arkeen ja Kubus

Ensimmäinen talvilomapätkä takana. Onneksi lomailen uudestaan jo parin viikon päästä. 
Loma oli lyhyt, mutta kyllä sekin auttoi ainaiseen talviväsyyn. Huolimatta siitäkin, että sain toisena lomapäivänä aamukuudelta hätäsoiton töistä; "anteeksi, että soitan näin lomalla, mutta APUA MITÄ MÄ TEEN?". Työongelma ei lopulta ollut kummoinenkaan, kun siinä hetken turistiin ja asiaa tutkailtiin. Meikäläisen lomaunet kuitenkin katkesivat pahasti. Nooh, ei se mitään. Näitä saattuu.


Nyt palailen arkeen kuitenkin ihan virkistäytyneenä, vuoden vanhempana ja 20 senttiä lyhyemmillä hiuksilla. Paljon sitä ehtii tapahtumaan parin lomapäivän aikana. Lauantaina juhlittiin synttäreitä, sunnuntaina nukuttiin synttäreitä pois ja parannettiin maailma lapsuudenystävän kanssa, maanantaina oltiin kylässä koko päivän ja tiistaina kävin kampaajalla ja tekemässä sisustuslöytöjä kirpparilla (joita esittelen myöhemmin). Ihan onnistunut loma siis.

Tänään olen yrittänyt pitää yllä hyvää boogia kuuntelemalla taas vaihteeksi UMK-musaa. Ensi viikonloppuna on finaali, kohta tiedetään kuka lähtee Ruotsiin edustamaan Suomea Euroviisuissa. Itse pidän peukkuja Saara Aallolle, Cristal Snowlle sekä Annicalle ja Kimmolle. Jonkun heistä soisin voittavan.

Kuvassa esiintyy syntymäpäivälahja, jonka sain mieheltäni. By Lassenin messinkinen ja nelipaikkainen Kubus -kynttilänjalka. Niin hieno!

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti