2.12.2014

Halosenniemen joulumyyjäisissä

Piipahdimme viime lauantaina Tuusulassa, Halosenniemessä. Halosenniemihän on taiteilija Pekka Halosen ateljeekoti, joka löytyy Tuusulanjärven rannalta, kapean niemen nokasta. Nyt taidemuseona toimivaan vanhaan rakennukseen oli laitettu pystyyn joulumyyjäiset. Sieltä löytyikin sitten monen moista joululahjaa ostettavaksi. Ostoksia en viitsi nyt esitellä, sillä tulisin pilanneeksi lahjayllätykset läheisiltäni. Vihjattakoon, että mukaan tarttui käsityöharrastajien tuotoksia, vähän kaikenlaista. :)


Halosenniemi

Päivä oli sumuinen ja hämärä, niinkuin marraskuulle sopii. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja myyjäisille oli kertynyt ihan kivasti porukkaa. Vierailijoiden virta oli tasainen koko sen ajan kun olimme itse paikalla.

Joulutori oli Halosenniemen lisäksi levinnyt myös lähellä sijaitsevaan runoilija J. H. Erkon taiteilijakotiin. Kävimme myös siellä. Vanha talo oli itsessään jo näkemisen arvoinen (valitettavasti en saanut talosta hyvää kuvaa), mutta sinnekin oli tullut monenlaista käsityö- ja taidemyyjää.

Erkkolan taulutaidetta

Kivenheiton päästä Erkkolaa löytyi vielä Aleksis Kiven viimeinen asuinmökki ja pitihän sitäkin käydä vähän tiirailemassa. Tähän aikaan vuodesta taloon ei päässyt sisälle, mutta ulkopuoleltakin oli kiva ihmetellä ja katsella. Mökki oli todella pikkuruinen, yksiömökki. Hassua ajatella, että joku (Aleksis Kivi) on asunut siellä.


Aleksin Kiven kuolinmökki

Kaiken kaikkiaan, Tuusulan Rantatie on näkemisen arvoinen paikka jo itsessään. Paljon kauniita vanhoja huviloita, lukuisia näyttäviä portinpieliä ja huikeat järvimaisemat. Menemme varmasti ensi kesänä tutustumaan Rantatien antiin tarkemmin. Joulumyyjäisten paikaksi ei voisi olla yhtään sen sopivampaa. Saatiin ostosten lisäksi mukaan iso annos vanhanajan joulufiilistä.

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti