20.12.2014

Finlandia-talossa Jennin kanssa

Kävin eilen Jenni Vartiaisen ensimmäisessä konsertissa Finlandia-talossa. On se vaan taitava laulaja ja livenä vielä parempi. Konsertti oli loppuunmyyty ja tupa oli siis ääriään myöten täynnä.


Ensimmäinen puoliaika mentiin intiimisti jalkalamppujen valossa. Väliajalla roudarit muuttivat lavaa hieman ja tauon jälkeen alkoi sitten kunnon pikkujoulu-disco. Yleisö lauloi, heilutti käsiä ja nousi lopuksi tanssimaan. Jenni ehti jo kerran lopetella ja poistua lavalta, mutta yleisö taputti ja huusi hänet takaisin vielä kolmen kappaleen ajaksi. Konsertti venyi kolmetuntiseksi ja tunnelma oli katossa.


En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Finlandia-talossa. Miksiköhän? Ei vain ole sattunut kohdalle. Paikka on hieno ja paikalle tulo on pitkämatkalaisillekin helppoa. Talon alta löytyy paljon parkkitilaa omalla autolla tuleville ja hissillä pääsee parkkihallista suoraan talon aulaan.


Konsertin alkua odotellessa tutkailimme Finlandia-talon aulataidetta. 


Kierrellessä törmäsimme mm Urho Kekkoseen ja Alvar Aaltoon, vanhoihin tuttuihin.


Hieno konsertti-ilta, pitää joskus ottaa uusiksi. 
Nyt päässäni soi korvamatona Kohtalokas Samba!

-Raasu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti